Kunniapuheenjohtajamme Bacchus Primus Inter Pares Emeritus h.c. Timo Alarik Pakkanen muistelee sekä K.H.P.V.:n perustajana, että nykyisenä emeritus-kunniapuheenjohtajana erilaisia sattumuksia ja tapahtumia lähinnä kunniakkaan historiamme alkuajoilta.

Ensimmäisinä Ottopoika-nimitysten vuosina meillä oli tapana käydä pyytämässä St. Patrick’s Dayn aikaan eli kuukausi ennen Oton nimipäivää virallisesti Veljeskunnassa parhaaksi katsottua kandidaattia ottamaan titteli vastaan.

Tosin ensimmäisen Ottopojan eli toimittaja Aarno ”Loka” Laitisen nimitimme vuonna 1993 häntä etukäteen mitenkään informoimatta. Hänen merkittäväksi ansiokseen katsottiin erityisesti se, kun hän kertoi viisikymmenvuotishaastattelussaan Hesarissa, että kesämökin pitää olla niin lähellä, että sinne pääsee sporalla. Lokalla ja vaimollaan Seija Sartilla oli siihen aikaan mökki siirtolapuutarha-alueella Meilahdessa, jonne he näppärästi pääsivät sporalla himastaan Katajanokalta. Muuten, ensimmäinen Ottopoikamme asuu edelleenkin samassa talossa Vyökatu kympissä kuin perustajajäseniimme kuuluva Kaurasen Pena.

Kun sitten vuoden 1994 Ottopojaksi nimitettiin Posti- ja telelaitoksen pääjohtaja Pekka Vennamo, niin kaikki tapahtui ”virallista proseduuriamme”noudattaen. Kolmiveljeksinen delegaatiomme, johon kuuluivat minun lisäkseni Jouko Hiekkasalmi ja Kari ”Sautski” Sautero, oli varannut ajan pääjohtajan esikuntaan kuuluneelta viestintäjohtaja Leif Wikholmilta, joka ohjasikin meidät oitis pääjohtajan virkahuoneeseen. Siirryttyämme sieltä pääjohtajan lepo- ja virkistyshuoneeseen (*, esitin K.H.P.V.:n virallisen pyynnön saadaksemme Pekka Vennamon suostumuksen Ottopojaksi.

Hyvä kun edes ehdin lopettaa puheenvuoroni, kun tuleva Ottopoika vastasi ”kosintaan” myöntävästi. 
Ja jatkoi, että ”kyllä nyt olut maistuisi”, johon Veljekset kolmiäänisesti vastasivat, että ”niin maistuisi”. Silloin oli näet elintarvikelakko, jolloin olutkin kuului elintarvikkeisiin, ja kyseinen janojuoma oli kiven alla. Tai tässä tapauksessa varsin lähellä pääjohtajan takana olevan snadin jääkaapin uumenissa. Siltä seisomalta hän avasi jääkaapin oven ja noukki kaapista neljä huurteista olutpulloa, jotka muistaakseni olivat Auraa – Pekka V:hän on Turun poikia!

Ja siunatuksi lopuksi, kuten Iki-Kianto K.H.P.V.-kirjassaan kirjoitti, viimeinen lause Kauppalehden Kolmossivun toimittajan Pekka Kostamon jutusta koskien Posti-Pekan viisikymmenvuotisjuhlia 7.11.1994 Postitalon ylimmässä kerroksessa:
”Syntymäpäiväkutsuilla nähtiin myös K.H.P.V.n rattoisa onnittelujoukkue, joka viihtyi eritoten tarjoilupöydän antimien parissa”.

*) Lepo- ja virkistyshuone oli perua edellisen pääjohtajan Pekka Tarjanteen ajoilta. Tarjanne joutui normaalia pidempänä miehenä hoitamaan selkäänsä makoilemalla silloin tällöin oikosenaan lavitsalla työpäivien aikana.

Pääministerimme Paavo Lipposen lupauduttua ottamaan vastaan K.H.P.V.:n Ottopoika-arvonimen vuonna 2002 minulla alkoi pari viikkoa kestänyt tiivis sähköpostikirjeenvaihto hänen sihteerinsä kanssa. Kyseessä oli peräti kuutta pääministeriä palvellut tehopakkaus Taru Tervonlahti, joka oli ilmiselvästi huolissaan myös pääministerin varsinaisen viran ulkopuolisesta ajankäytöstä. Ne muut pääministerit olivat Kalevi Sorsa, Harri Holkeri, Esko Aho, Anneli Jäätteenmäki sekä Matti Vanhanen. 
Vielä Ottopoika-tilaisuuttakin edeltäneenä päivänä napakkana sihteerinä tunnettu Taru Tervonlahti painotti pääministeri Lipposella olevan aikaa vain noin varttitunnin vierailuun kyseisessä tilaisuudessa.

Haettuani sitten ex-Veljes Reijo ”Rede” Kuhakosken kanssa hänen hevoskärryillään Lipposen valtioneuvoston edestä Aleksin puolelta ”karautimme” Veljeskunnan silloisen kantapaikan eli ravintola Kappelin Kellarin eteen, josta ohjasin Ottopojan kellarin uumeniin. Hänen sihteerinsä myöntämän tiukan aikataulun puitteissa Ottopoika-seremoniat alkoivatkin heti kättelyiden jälkeen.

Uuden Ottopojan istuuduttua sitten seremonioiden jälkeen pöydän ääreen monikin läsnäolija varmasti huomasi, miten hän ikään kuin pyyhki ministerin huolet pois mielestään. Siinä vaiheessa se varttitunti olikin jo kulunut, mutta eipä pääministerillä enää mikään kiire ollutkaan. Olihan se varmasti hänelle aikamoista juhlaa, kun sai istuskella ikäistensä kanssa leppoisassa seurassa isänmaan asioita miettimättä.
Ottopoikamme sitten viihdyttyä Kappelin kellarissa reilut kaksi tuntia hän totesi, että pitäisi ilmeisesti lähteä kotia kohti, jottei vaimo suutu! 

”Silloin vanhaan hyvään aikaan” Ottopojan nimitysuutinen ylitti monenkin lehden julkaisukynnyksen. Paavo Lipposen nimityksestä kerrottiin heti seuraavana päivänä 18.4.2002 laajasti sekä Iltalehdessä, josta kuvamme, että mm. Demarin Uutispäivässä. Ja nimitysuutinen julkaistiin myös Helsingin Sanomissa sekä Kauppalehdessä kiitos silloisen Kolmossivun legendaarisen toimittajan Pekka Kostamon, josta oli vuosien saatossa sukeutunut K.H.P.V.:n eräänlainen luottotoimittaja!